Siirry sisältöön
på svenska in English
Hae sivustolta

EU:n ilmastotavoitteet karkaavat kauemmaksi metsänielujen kuihtumisen vuoksi

Suomen ja Ruotsin raportoimien metsänielujen eroja on kummasteltu sekä perinteisissä medioissa että somealustoilla. Käynnissä olevassa keskustelussa fokus on Suomen metsänielujen hiipumisessa ja maaperälaskennan eroissa erityisesti Ruotsiin verrattuna. Mielestäni tärkeämpää olisi kiinnittää huomio pidemmän aikavälin nielukehitykseen koko EU:n tasolla sekä siihen, mitä tämä kehitys tarkoittaa EU:n vuoden 2050 hiilineutraalisuustavoitteen kannalta.

Ruotsin ja Suomen metsänielut ovat kehittyneet samankaltaisesti 1990-luvun alusta alkaen. Ero maiden raportoimien nielujen välillä on ollut suuruusluokaltaan keskimäärin noin 30 megatonnia, eli Ruotsin nielu on ollut läpi vuosikymmenten tämän verran Suomea suurempi. Nielujen kokoerossa on ollut toki vaihtelua esimerkiksi metsäteollisuustuotteiden tuotannon ja tähän liittyvän hakkuumäärän vaihtelun vuoksi. Maiden metsäteollisuuden tuotanto- ja hakkuumäärien ajoittaisessa erisuuntaisessa kehityksessä osansa on ollut niin valuuttakurssivaihteluilla, tehdyillä päätöksillä investoida eri tuotteiden tuotantoon sekä esimerkiksi mahdollisuudella tuoda puuta maan rajojen ulkopuolelta.

Molempien maiden nielut alkoivat pienentyä käytännössä samaan aikaan 2010-luvun alkupuolella. Ruotsin lähtötason ollessa 60 megatonnia ja Suomen 30 megatonnia, on reilun vuosikymmenen luisu tuonut Suomen nielut lähelle nollaa ja Ruotsin 30 megatonnin tuntumaan. Samalla nielujen kokoero on säilynyt ennallaan. Vaikka laskentatavoissa on eroja, ovat muutokset ja trendit pysyneet samoina.

Kun tilannetta tarkastellaan koko EU:n tasolla, sama kaava toistuu. Metsänielut olivat 400–450 megatonnin tasolla vuosina 1990–2010. Vuoden 2010 jälkeen alkoi voimakas laskutrendi ja vuonna 2022 metsien nielusta oli jäljellä alle 300 megatonnia. Tämän jälkeen esimerkiksi Saksa on raportoinut yli 60 megatonnin nieluromahduksen, joka tapahtui jo vuonna 2018, minkä perusteella voi ennakoida EU-maiden metsänielujen painuvan jopa alle puoleen reilun vuosikymmenen takaisesta tilanteesta.

Syyt nielujen laskulle EU:ssa ovat hyvin tunnettuja. Puuston kasvun kehitystä ovat hidastaneet puuston ikääntyminen, lisääntyneet ja lisääntyvät metsätuhot sekä kasvukaudelle ajoittuvat kuivuuskaudet. Ilmaston lämpeneminen on kiihdyttänyt maaperässä olevan hiilen hajoamista. Lisääntyneet puun korjuumäärät sekä teollisuuden ainespuuksi että energiaksi ovat heikentäneet hiilinieluja.

Näiden tekijöiden lisäksi vaikutuksensa on arviointimenetelmien ja aineistojen päivityksillä. Kun kansallisissa kasvihuonekaasuinventaarioissa otetaan käyttöön aiempaa tarkempia arviointimenetelmiä ja tiedot esimerkiksi puuston määrästä ja kasvusta päivittyvät kansallisten metsien inventointikierrosten kautta, muuttuvat myös aiemmat arviot metsänielujen koosta.

Millaisia johtopäätöksiä näistä tilastoluvuista pitäisi sitten vetää?

Eurooppalaisessa ilmastolaissa on asetettu sitova tavoite siitä, että kasvihuonekaasujen päästöt ja poistumat ovat tasapainossa vuonna 2050. Lisäksi ilmastolaissa on asetettu sitova vuoden 2030 välitavoite, jonka mukaan EU:n nettopäästöjen tulee olla vähintään 55 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Vuoden 2030 tavoitteen toteutumista tarkasteltaessa nettopoistumat rajataan puolestaan ilmastolain mukaisesti 225 megatonniin.

LULUCF-asetuksen tarkistuksen yhteydessä maakäyttösektorille asetettiin koko EU:ta koskeva 310 megatonnin nielutavoite vuodelle 2030. Tämä luku perustuu vuosien 2016, 2017 ja 2018 keskimääräiseen nielun kokoon (tiedot toimitettu vuonna 2020), jonka päälle on lisätty 42,3 megatonnin tavoite nielun koon kasvattamiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Nielun lisäystavoite on jyvitetty jäsenvaltiokohtaisiksi nielun lisäystavoitteiksi. Asetuksen mukaisesti nielun lisäystavoitteet, ei tietty nielun koko, ovat sitovia. Asetusta tarkistettaessa ymmärrettiin, että maankäyttösektorin nielun absoluuttiselle koolle asetettavat tavoitteet ovat ongelmallisia, sillä uuden tiedon kertyessä ja kasvihuonekaasuinventaarioissa tehtävien muutosten myötä nielun koon lähtötaso päivittyy jatkuvasti.

Suomen vuoden 2030 tavoite on lisätä maankäyttösektorin nielua 2,889 megatonnilla vuosien 2016, 2017 ja 2018 keskimääräisestä tasosta. Tuoreimpien inventaariotietojen mukaan tämä tarkoittaisi noin 3,8 megatonnin nielutasoa vuonna 2030. Ruotsin tavoitteen voi ennakoida olevan jopa 40 megatonnia Suomen tavoitetta suurempi.

EU:n maankäyttösektorin nielu on tuoreimpien tietojen valossa selvästi pienempi ja sen kehitys heikompaa kuin aiemmin on oletettu. EU:n vuoden 2050 hiilineutraalisuustavoitteen näkökulmasta tämä tarkoittaa, että lisätoimia tarvitaan niin päästökauppa-, taakanjako- kuin maankäyttösektorillakin. EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteissa maankäyttösektorin nielutavoitteet eivät kasvaisi vuodesta 2030, ja siten joudutaan laskemaan paljon teknisten nielujen laajamittaisen käyttöönoton varaan.

Suomen itselleen asettamat hiilineutraalisuustavoitteet on nekin arvioitava uudelleen nielujen osalta.

Paljon puhuttua nielumarkkinaa ei taida EU-maiden välille syntyä, kun nielujen potentiaaliset myyntipöydät ovat tyhjenemässä.

Tekstissä nieluyksikkönä on käytetty megatonnia yksinkertaisuuden vuoksi. Se tarkoittaa miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (Mt CO2ekv). Myös nielulukuja on pyöristetty lukemisen sujuvoittamiseksi.

Lähteet

Antti Asikainen

Tutkimusylijohtaja, paneelin puheenjohtaja
Luonnonvarakeskus