Antti Asikainen
Energiajalosteiden kivinen tie
Kun bensiinin ja dieselin hinta nousee, kiinnostus puuperäisiä nestemäisiä polttoaineita kohtaan kasvaa. Kiinteitäkin hiilijalosteita kohtaan kiinnostusta on olemassa, sillä niillä voitaisiin korvata kivihiilipohjaisia ratkaisuja. Ennen kuin uusia teknologiakehityshankkeita käynnistetään, on hyvä vilkaista peruutuspeiliin, jotta aikaisemmin hankittu kokemus ja epäonnistumisetkin voidaan hyödyntää.
Komissio ja Suomi päivittivät tiekarttojaan matkalla ilmastoneutraaliuteen vuonna 2050
Mitä EU:n päivitetyt ilmastotavoitteet merkitsevät Suomelle? Komissio ehdottaa ilmastoneutraaliuden välitavoitetta eli 90 prosentin päästövähennyksestä vuoteen 2040 mennessä. Tavoite painottaa energiaturvallisuutta ja talouskasvua, mutta jättää maankäyttösektorin sivuraiteelle.
EU:n ilmastotavoitteet karkaavat kauemmaksi metsänielujen kuihtumisen vuoksi
Suomen ja Ruotsin raportoimien metsänielujen eroja on kummasteltu sekä perinteisissä medioissa että somealustoilla. Käynnissä olevassa keskustelussa fokus on Suomen metsänielujen hiipumisessa ja maaperälaskennan eroissa erityisesti Ruotsiin verrattuna. Tärkeämpää olisi kiinnittää huomio pidemmän aikavälin nielukehitykseen koko EU:n tasolla sekä siihen, mitä tämä kehitys tarkoittaa EU:n vuoden 2050 hiilineutraalisuustavoitteen kannalta.
Ennakoiva ennallistaminen tai ei ennallistamista ollenkaan
Ennakoiva ennallistaminen ottaa huomioon muuttuvan ilmaston ja sen mukanaan tuoman elinympäristön muutoksen. Nyt ja menneisyydessä selvinneet eliöyhteisöt eivät ehkä menestykään tulevaisuudessa. Siksi ennallistamisasetuksen toimeenpanossa on tähtäin asetettava vuosisadan lopun olosuhteisiin.
Metsien käytön ohjaus – markkinaveto vai sääntely?
Hallituksella on edessään visainen tehtävä sovittaa yhteen metsien käyttö biotalouden raaka-aineena, monimuotoisuuden säilyttäjän ja hiilen sitojana. Metsäbiotalouden tiedepaneeli arvioi, että aiemmin asetettuja tavoitteita ei voida yhdenaikaisesti saavuttaa. Tutkittuun tietoon perustuvat päätökset ovat tie eteenpäin, kun valintoja ja priorisointeja tehdään.