Mitä selvityksemme kertovat Suomen metsien monista käyttömahdollisuuksista?
Tähän mennessä julkaistut selvityshankkeemme ovat vastanneet kysymyksiin metsävarojen riittävyydestä, tuoteportfoliosta metsäsektorin arvonlisän nostamiseksi sekä kansalaisten, metsänomistajien ja yritysten odotuksista metsien käytölle. Tässä blogissa tarjoan oman tulkintani siitä, mitä kolme raporttiamme yhdessä kertovat Suomen metsien käyttömahdollisuuksista ja eri käyttömuotojen yhteisvaikutuksista.
”On ilmeistä, että tulevalla hallituskaudella kaikkia metsiin kohdistuvia tavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa, vaan päätöksentekijät joutuvat tekemään valintoja metsien käyttöä koskien. Valintojen tueksi tarvitaan tutkimukseen perustuvia tarkasteluja, joihin metsien käytön, suojelun ja ilmastotavoitteiden mahdolliset yhdistelmät voidaan perustaa.”
Näin kuului yksi Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisistä ulostuloista osana paneelin viestejä hallituskaudelle 2023–2027.
Keväällä 2024 valmistuneet kolme selvityshankettamme vastasivat kysymyksiin metsävarojen riittävyydestä, tuoteportfoliosta metsäsektorin arvonlisän nostamiseksi sekä kansalaisten, metsänomistajien ja yritysten odotuksista metsien käytölle. Saimme hyvää palautetta rakentavista ja moniulotteisista raporteistamme sekä niiden julkistuswebinaarista(siirryt toiseen palveluun).
Yksi jäi kuitenkin puuttumaan: kaikkien kolmen raportin tiivistelmä, joka auttaisi ymmärtämään, mitä eri raportit yhdessä kertovat Suomen metsien monista käyttömahdollisuuksista. Tällainen tiivistäminen ei olekaan helppoa, mutta tässä blogissa yhden panelistin näkemyksiä yhteisvaikutusten merkityksellisyyden hahmottamiseksi.
Metsää voisi hakata 81–83 miljoonaa kuutiometriä vuodessa …
Tämän verran oli ”Suomen ja EU:n metsien kehitysskenaariot” -selvityksessämme määritetty metsien suurin hakkuupoistuma vuosille 2019–2028. Kahden metsien tulevaa kehitystä kuvaavan mallin ennusteet olivat tässä suhteessa samansuuntaiset vuoteen 2050 asti, mutta sen jälkeen laskentamallit erosivat toisistaan.
On loogista, että oletuksiltaan poikkeavat laskentamallit kohdentavat hakkuita eri tavoin ja alkavat tuottaa erilaisia tulevaisuuden metsiä mitä pidemmälle ajassa mennään. Toisaalta on hyvä huomata, etteivät hakkuut todellisuudessa kohdennu kummallakaan tavalla, ja näiden vaikutusten suuruuden arviointi vaatii lisää selvityksiä.
…mutta se ei ole ohje eikä suositeltava tapa toimia.
Edellä mainituista laskelmista suljetaan puuntuotannon rajoituksin pois 25 % metsien pinta-alasta(siirryt toiseen palveluun) edistämään ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä tavoitteita. Toki nämä tavoitteet hyötyvät entisestään, jos aivan suurinta mahdollista puuntuotantoa ei tavoitella myöskään rajoittamattoman puuntuotannon maalla.
Erityisen selvästi suurimmasta mahdollisesta hakkuumäärästä tinkiminen vaikuttaisi metsien kasvun ja poistuman erotukseen, eli siihen kuinka paljon metsien pystypuuvarasto kasvaa ja siten sitoo hiiltä ilmakehästä. Ellei luonnonpoistuma kasva hakkuumäärän vähennystä vastaavasti, niin tämä erotus on sitä suurempi mitä alhaisempaa hakkuutasoa käytetään. Selvityksemme mukaan kasvu alkaa kuitenkin laskea 10–20 vuoden kuluttua, ja kasvun ja poistuman erotus lähenee hyvin pitkällä aikavälillä nollaa. Metsien vallitseva ikäluokkajakauma, niihin kohdennetut hakkuut ja muuttuva ilmasto vaikuttavat yhdessä siihen, miten paljon hiiltä metsät pystyvät sitomaan.
Mitä pitäisi tehdä ja millä aikajänteellä?
Hakkuumahdollisuuksien säästeliäämpi hyödyntäminen seuraavan 10 vuoden aikana auttaisi Suomen ilmastolain päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa. Se antaisi myös aikaa metsäsektorin tuoteportfolion laajentamiseen ja arvoketjujen pidentämiseen. Näillä toimilla voitaisiin nostaa metsien tuottamaa arvonlisää hakkuumääriä lisäämättä (tai tuottaa nykyinen arvonlisä hakkuita vähentämällä), kuten ”Lankusta lääkkeisiin – Tuoteportfolion arvonnoususta uutta arvonlisää metsäsektorille” -selvityksessämme visioitiin.
Metsäteollisuuden tuotantorakenne on kuitenkin kiinnitetty vuosiksi eteenpäin laitoksiin tehdyillä investoinneilla. Jokainen hiilinielun tai muun hakkuiden kanssa kilpailevan tavoitteen vuoksi pudotettu kymmenen prosenttia suurimmasta hakkuumäärästä vastaa kuutiometreinä karkeasti Äänekosken tai Kemin uusien tuotantolaitosten puunkäyttöä. Jos sitoumukset esimerkiksi metsien käyttämisestä hiilinieluiksi lisääntyvät, vähenee puun tarjonta teollisuudelle, ja sitä hyödyntäviä laitoksia tarvitaan vastaavasti vähemmän. Niiden sulkemisella puolestaan on epätasaisesti jakautuneita alueellisia ja kerrannaisvaikutuksia.
Mitä kansalaiset haluavat?
”Mitä metsiltä halutaan 2035? Kansalaisten, metsänomistajien, yritysten ja metsäpolitiikan näkökulma” -selvityksemme mukaan kansalaiset toivovat luonto- ja virkistysarvojen parempaa huomioimista, mikä voi myös vaikuttaa metsien käytön hyväksyttävyyteen. Kirjallisuuskatsauksena toteutettu selvityksemme antaa kuitenkin tietoa vain niistä näkökulmista, joista tutkimuskirjallisuutta on. Puuttumaan jäivät esimerkiksi vaikutukset metsien hyödyntämisestä pitkäkestoisiin puutuotteisiin.
On hyvä pohtia myös virkistys-, maisema- ja muiden tavoitteiden yhteisvaikutuksia. Esimerkiksi Kainuun luonnonvarasuunnitelman 2015-2020(siirryt toiseen palveluun) laadintaan osallistuneet kainuulaiset arvottivat Metsähallituksen tärkeimmiksi tehtäviksi tärkeysjärjestyksessä ”työllistää kainuulaisia”, ”hoitaa luonnonsuojelualueita ja tarjoaa luonnossa liikkumismahdollisuuksia”, ”tarjoaa metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia” ja ”hoitaa monikäyttömetsiä ja toimittaa puuta asiakkaille”.
Viimeksi mainitun muutokset vaikuttaisivat konkreettisesti kaikkiin edellisiin. Mutta osaavatko kansalaiset arvottaa sen erisuuntaisia vaikutuksia virkistysmahdollisuuksiin ja työllisyyteen sekä edelleen maakuntien palvelujen säilymiseen, tiestön kuntoon ja muihin tekijöihin, joihin aktiivinen puunkäyttö osaltaan vaikuttaa? Selvityksemme johtopäätös olikin, että tarvitaan valtakunnallinen kansalaisille suunnattu metsäbarometri arvioimaan laajemmin kansalaisten näkemyksiä ja alueellisia eroja.
Mihin olemme sitoutuneet?
Suomi on sitoutunut EU:n kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteisiin. Sitoumuksen lisäksi on huomionarvoista, millaisilla mittareilla tavoitetta arvioidaan. Metsien hiilinielun vertailutason laskenta ei perustu hienostuneeseen hiilen kierron mallintamiseen, vaan Euroopan komission ohjeistoon(siirryt toiseen palveluun) vertailukaudella 2000–2009 toteutuneiden metsänhoitokäytäntöjen pinta-alojen projisoinnista velvoitekausille 2021–2025 ja 2026–2030.
Jos laskenta perustuu tiukasti komission tutkimuslaitoksen suosittamaan yksinkertaiseen hakkuiden ja hakattavissa olevan biomassan suhdelukuun, niin vertailu- ja laskentakauden aikana vallitseva ikäluokkajakauma vaikuttaa huomattavasti siihen, miten puuston kehitys suhteutuu vertailutasoon(siirryt toiseen palveluun). Komission ohjeisto antaa kuitenkin pelivaraa riittävälle kansallisten olosuhteiden huomioimiselle ja vertailutasoa määrittäessään jäsenvaltiot ovat tulkinneet ohjeistoa hyvin moninaisesti.
Vertailutasojen vertailukelpoisuutta vähentää niiden laadintaan käytettyjen menetelmien kirjo(siirryt toiseen palveluun). Ei voi myöskään pitää erityisenä ansiona, että kahdeksan 24:sta EU-maasta toteutti laskennan ”ad hoc” – siis esimerkiksi Wikisanakirjan mukaan ”johonkin tarkoitukseen suunnittelematta tai improvisoiden kehitetyillä” – menetelmillä. Ongelmia tunnistettiin erityisesti laskelmien vastaavuudessa kasvihuonekaasuinventaarioiden historiallisten aikasarjojen kanssa, joihin niihinkin vaikuttavat tietojen tarkentumisen myötä jälkikäteen tehdyt maakohtaiset laskelmamuutokset(siirryt toiseen palveluun). On siis perusteltua pohtia, tuottaisiko esimerkiksi laskentaoletusten suhteen harmonisoitujen metsäprojektioiden(siirryt toiseen palveluun) tai hiilidioksidipäästöjen satelliittimittausten käyttö(siirryt toiseen palveluun) jatkossa yhtenäisempää raportointia.
Mitä sitoumuksesta seuraa?
Kokonaisuutena EU:n maankäyttösektorilla toteutuneet hiilinielut ovat etääntymässä niille asetetuista tavoitteista(siirryt toiseen palveluun), mihin vaikuttavat muun muassa metsätuhot. On jo ennakoitu velvoitekausien päätteeksi nieluista käytävää kauppaa, vaikka onkin epäselvää, ovatko kaikki velvoitteen täyttämiseksi jäsenmaille erikseen määritellyt joustomahdollisuudet(siirryt toiseen palveluun) huomioitu.
On huomionarvoista, että vaihtelevien laskentakäytäntöjen vuoksi ”tonni hiiltä” on eri maissa eri suuruinen. Erityisesti maaperän raportointi(siirryt toiseen palveluun) perustui useissa EU-maissa Suomea karkeamman tason (Tier 1) menetelmille ja menetelmämuutokset muuttavat arvoja arvaamattomasti.
Myös puutuotteiden raportoinnin käytännöt vaihtelevat, eivätkä karkeat tuotantokategoriat huomioi hyvin pitkäaikaisia tuotteita. Tuommekin selvityksessämme esille, että jos pitkäaikaisten puutuotteiden merkitys jatkossa kasvaa, niin tuotteiden kuvausta kasvihuonekaasuinventaariossa voi olla perusteltua tarkentaa. Sääntelyn tulee täsmentyä myös teknisten nielujen osalta.
Edellä kuvatun, eri maiden hiilitonnien erilaisen sisällön soisi vaikuttavan nieluilla käytävään kaupankäyntiin. Jokainen talveksi polttopuuta ostanut tietää, että 10 kuutiometriä pinomotteina lämmittää eri tavalla kuin heittomotteina(siirryt toiseen palveluun). Sillä uhallakin, että popularisointi menee tässä kohtaa liian pitkälle, en malta olla pohtimatta, toimitetaanko veronmaksajille povatulla lisälaskulla nieluyksiköitä ”heittomotteina” vai ”pinomotteina”.
EU:ssa metsiin kohdistuvia politiikkainstrumentteja on yli 80
Metsiin kohdistuvan sääntelyn lisääntyminen kasvattaa ristiriitaisia odotuksia metsien käyttöä kohtaan. Niiden yhteisvaikutusten hahmottaminen vaatii poikkitieteellistä tarkastelua ja päättäjien huomiota.
Yhteisvaikutusten hahmottamiseksi paneelimme on käynnistämässä selvitystä EU-sääntelyn vaikutuksista metsäbiotalouden toimintaedellytyksiin. Selvityksen tavoitteena on arvioida, ovatko aiemmat politiikkatoimet heijastuneet metsien käyttöön ja kuinka uusi lainsäädäntö mahdollisesti vaikuttaa seuraavien noin 20 vuoden aikana.
