Ennakoiva ennallistaminen tai ei ennallistamista ollenkaan
EU:n ennallistamisasetus hyväksyttiin tällä viikolla. Ennakoiva ennallistaminen ottaa huomioon muuttuvan ilmaston ja sen mukanaan tuoman elinympäristön muutoksen. Nyt ja menneisyydessä selvinneet eliöyhteisöt eivät ehkä menestykään tulevaisuudessa. Siksi ennallistamisasetuksen toimeenpanossa on tähtäin asetettava vuosisadan lopun olosuhteisiin. On mahdollista, että jotkin juuri nyt hyviltä näyttävät ennallistamistoimet muuttuvatkin luontokatoa aiheuttaviksi jo muutaman vuosikymmenen kuluttua.
Ennallistamisasetus siirtyy seuraavaksi kansalliseen toimeenpanovaiheeseen. Suorien ennallistamisen kustannusten on arvioitu olevan metsissämme 1–4 mrd. euroa vuoteen 2050 mennessä. Vaikka ennallistamistoimet kohdennetaan ensivaiheessa Natura-alueille, vuoden 2030 jälkeen ennallistaminen jatkuu niiden ulkopuolella.
Usein keskustelussa ennallistamisen talousvaikutuksista nostetaan (kaivu)koneyrittäjien uudet työmahdollisuudet. Kustannukset maksetaan kuitenkin julkisista varoista toisin kuin vaikkapa puunkorjuun aiheuttamat kustannukset, jotka maksaa puutuotteiden kuluttaja. Veroeurot ovat siten poissa muusta käytöstä. Ennallistamisen rahoitukseen ja toteutukseen tarvitaan yksityisen sektorin panostusta.
Oleellista on myös, miten ennallistetaan ja millaista taloudellista toimintaa ennallistetuilla alueilla voidaan jatkossa toteuttaa. Jos ennallistaminen tarkoittaa käytännössä alueen suojelemista siten, että minkäänlainen taloudellinen toiminta ei ole mahdollista, on seurauksena kustannuksia menetettyjen tulojen muodossa. Nämä epäsuorat kustannukset jatkuvat vuodesta toiseen, ja ne on otettava vaikutusarvioinnissa huomioon.
Joka tapauksessa kyseessä on Suomelle ja EU:lle valtava investointi luontopääoman kartuttamiseksi. Pinta-aloina puhutaan jopa satoja kertoja suuremmista pinta-aloista kuin esimerkiksi luonnontilaisten vanhojen metsien suojelussa. Siksi ennallistamistoimien tulisi olla vaikuttavia eikä niiden tulisi ainakaan johtaa nykyistä huonompaan luonnon tilaan esimerkiksi negatiivisten vesistö- tai ilmastovaikutusten kautta
Kun päätös on tehty, pitää ensin kyetä määrittämään uskottavasti heikentyneiden luontotyyppien todellinen pinta-ala ja sijainti. Seuraavaksi on arvioitava, mikä on heikentymisen syy ja vaikuttavimmat keinot kehityksen kääntämiseksi.
Tärkeintä on löytää jollakin tapaa järkevä ja tavoittelemisen kannalta realistinen tavoitetila. Maali on kuitenkin liikkuva, kun nyt tehtävissä päätöksissä tulisi huomioida ilmaston lämpeneminen ja sen mukanaan tuomat muutokset esimerkiksi sadannassa tai tulokaslajien ilmaantumisessa.
Ennakoiva ennallistaminen (prestoration) on käsitteenä määritelty pian vuosikymmen sitten. Sen mukaan ennallistamisessa tulisi suosia lajeja, jotka säilyvät myös tulevaisuudessa.
”Prestoration: using species in restoration that will persist now and into the future.” (Bradley ym. 2016).
Ennakoivan ennallistamisen teesejä ovat:
- Muuttuvassa ilmastossa paikallisesti esiintyvät lajit eivät ehkä ole pitkällä aikavälillä kaikkein hyödyllisimpiä ekosysteemin rakenteen ja toiminnan palauttamisessa rappeutuneille alueille.
- Ekologisia malleja ja ilmastoennusteita voidaan käyttää ennustamaan lajien hyödyllisyyttä ennallistamisessa nyt ja tulevaisuudessa.
- Alueilla, joilla nykyinen valikoima kotoperäisiä lajeja on jo käytössä, voidaan tunnistaa lisää lajeja, jotka kompensoivat ilmastonmuutoksen aiheuttamaa nykyisten kohdelajien käyttökelpoisuuden vähenemistä.
- Lisälajit voivat olla alueellisesti läsnä tai yleisiä viereisillä alueilla, mikä eliminoi vieraiden lajien tarpeen.
Mielestäni nämä neljä periaatetta ovat soveltamiskelpoisia lajiston lisäksi laajemminkin, kun ennallistamisasetusta lähdetään viemään suomalaiseen metsämaisemaan.
Lisätietoa ennakoivasta ennallistamisesta: https://doi.org/10.1111/rec.12381(siirryt toiseen palveluun)
