Siirry sisältöön

Tulevaisuudessa tarvitaan lisää monitieteistä yritysvastuututkimusta metsässä toimivista yrityksistä

Metsässä toimivilla ja metsää hyödyntävillä yrityksillä on keskeinen rooli kestävän metsäbiotalouden luomisessa ja edistämisessä. Kestävä metsäbiotalous huomioi tasapainoisesti toiminnan talous-, ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset. Lisäksi tutkimuksen ja yritysten yhteistyöllä luodaan pohjaa kestäville innovaatiolle.

Metsäbiotalouden tiedepaneeli julkaisi huhtikuussa 2024 kolme selvitystä, joista yksi koosti aiempaa tutkimusta metsiin liittyvistä arvoista, hyödyistä ja merkityksistä. Kirjallisuuskatsauksemme kohteina olivat kansalaiset, metsänomistajat, yritykset sekä metsäpolitiikka. Itse keskityin selvityksessämme yrityksiin liittyvään tutkimukseen.

Tässä blogissa pohdin, millaisia näkökulmia metsässä toimivien ja metsää hyödyntävien yritysten tutkimuksessa tulisi jatkossa tarkastella enemmän. Suosittelen kolmea teemaa tulevaisuuden tutkimuksiin:

  1. Lisää monitieteistä yritysvastuututkimusta tarvitaan
  2. Metsien käyttö tulee asettaa myös yritysvastuututkimuksen keskiöön
  3. Kokonaiskestävyyden näkökulmaa tulee vahvistaa

1. Lisää monitieteistä yritysvastuututkimusta tarvitaan

Yleisesti ottaen suomalaisissa metsissä toimivien yritysten yritysvastuututkimus on ollut määrällisesti vähäistä. Aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty erityisesti perinteisen metsäteollisuuden yrityksiin ja metsätalouden toimijoihin. Myös metsään ja metsäalan yrityksiin liittyviä sidosryhmiä on tutkittu usein. Toisaalta uusien metsään liittyvien toimialojen, kuten matkailu-, energia-, kemian-, lääke- ja tekstiilialan yritysten, tutkimus on ollut vähäisempää.

Kannustan tulevaisuudessa tutkimaan laajasti suomalaisissa metsissä toimivia, eri alojen yrityksiä. Yksi mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi vertailla eri toimialojen yritysten vastuullisuustyötä.

Tulevissa tutkimuksissa kannattaa hyödyntää monitieteistä lähestymistapaa, joissa tutkimusta tekevät tekniikan, kauppatieteiden, luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden osaajat yhdessä. Kannustan tulevaisuudessa tutkimaan laajasti suomalaisissa metsissä toimivia, eri alojen yrityksiä. Yksi mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi vertailla eri toimialojen yritysten vastuullisuustyötä.

2. Metsien käyttö tulee asettaa myös yritysvastuututkimuksen keskiöön

Analysoimassamme yritysaineistossa metsien käyttöä tai sen vaikutuksia laajemmin ekosysteemipalveluihin ei ollut juurikaan tutkittu, vaan tutkimuskohteena olivat muut vastuullisuuteen liittyvät aiheet. Usein aiemmissa tutkimuksissa metsien käyttö kuitattiin esimerkiksi kestävän metsätalouden termillä ja sanomalla, että metsää hakataan vähemmän kuin se kasvaa. Metsiä hyödynnetään nykyisin myös metsien aineettomia hyötyjä hyödyntävässä yritystoiminnassa, jolloin raaka-aineen tuotannon sijaan korostuvat maisema- ja virkistyskäyttöarvot.

Yritysaineistossamme oli muutamia tutkimuksia, joissa keskityttiin yritysten vastuullisuustyöhön liittyviin asenteisiin. Yleisimmin nämä tutkimuksen liittyivät luontomatkailuun sekä metsien eri käyttömuotojen välisiin konflikteihin. Luontomatkailusta tutkittiin esimerkiksi metsämaiseman merkitystä matkailulle, kansallispuistojen matkailukäyttöä ja yleisesti asenteita matkailuun. Metsien käytön konflikteista tutkittiin bioenergiaa, ekosysteemipalveluita sekä metsä- ja poroyrittäjiä. Tutkituista toimijoista tässä korostuvat (luonto)matkailuyritykset sekä tutkijat ja ympäristöjärjestöt. Tulevaisuuden yritysvastuututkimuksessa olisi mielenkiintoista tarkastella metsiin liittyviä arvoja ja pyrkiä yhteensovittamaan niitä alueen eri toimijoiden, niin yritysten kuin muiden sidosryhmienkin kesken. 

3. Kokonaiskestävyyden näkökulmaa tulee vahvistaa

Vastuullista liiketoimintaa voidaan tarkastella ympäristö-, talous- ja sosiaalisen vastuun näkökulmista.

Kirjallisuuskatsauksemme yritysaineistossa korostui talouden näkökulma, kun taas sosiaaliset ja ympäristövaikutukset olivat jääneet vähemmälle huomiolle. Liiketaloudellisessa tutkimuksessa keskityttiin bio- ja/tai kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksiin.

Ympäristötutkimuksessa puolestaan korostui ilmastonmuutos ja metsäalan positiiviset vaikutukset sen hillinnässä: raaka-aine on uusiutuva ja metsät voivat toimia hiilinieluna. Vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen oli arvioitu harvoin, mutta aihepiiri nostettiin useassa tutkimuksessa tärkeänä tulevana tutkimusaiheena.

Tulevaisuuden tutkimuksissa olisi tärkeää tarkastella yritystoiminnan vaikutuksia kokonaiskestävyyteen. Tätä tavoitetta tukee myös yllä mainittu monitieteinen lähestymistapa.

Marileena Mäkelä

Apulaisprofessori
Jyväskylän yliopisto